tiistai 20. marraskuuta 2012

Ben Fuhrman&Tapani Ahola, Palauta elämänilosi

Tässä vähän tietokirja-ainesta. Tämän kirjan pariin ajauduin, kun olen ollut Ylen Elämä pelissä-ohjelman nettivalmennuksessa. Sieltä tulee minulle kerran pari viikossa sähköpostitse ohjeita oman elämänlaadun parantamiseen. Video-ohjeistuksissa on ollut myös Ben Furman viisaiden ajatustensa kera.

Tämä kirja on itsehoito-opas kaikille, jotka ovat syystä tai toisesta kadottaneet elämänilonsa tai haluavat muuten vain parantaa elämänlaatuansa. Kirjassa on 25 lukua, jotka jokainen asettavat lukijan mietintätehtävän äärelle. Joudut visualisoimaan parempia aikoja, kirjoittamaan mielikuvituskirjeitä, tarkastelemaan edistymistäsi, kirjaamaan ylös ilonpilkahduksia ym. Kirjan pohjana on ratkaisukeskeinen psykoterapia, joka ainakin minulle aukeni tosi hyvin tämän kirjan myötä. Kantava ajatus kirjassa on positiivisuus, jota lähestytään monelta eri suunnalta.

Olen lukenut kirjan nyt yhteen kertaan ja ajattelin vielä palata siihen toisenkin kerran ja tehdä osan tehtävistä uudestaan. Suosittelen lämpimästi!

lauantai 10. marraskuuta 2012

Maeve Binchy, Taverna tähtien alla

Sattuipa matkaan hyväntuulinen ei-dekkarikirja. Tapahtumat sijoittuvat kauniiseen Kreikan saareen Aghia Annaan. Siellä tapahtuu traaginen onnettomuus, joka yhdistää neljä toisilleen tuntematonta matkailijaa. Elsa on kaunis saksalaistoimittaja, joka on paennut onnetonta rakkaussuhdettaan. Fiona on nuori irlantilaisnainen, joka on matkassa väkivaltaisen poikaystävänsä kanssa. Englantilainen David on paossa rikkaan isänsä vaatimuksia jatkaa isänsä jalanjäljillä yritystoiminnassa. Thomas on tullut saarelle USA:sta saakka viettämään sapattivuottaan ja samalla miettimään elämäänsä uusiksi. Vaimo on lähtenyt toisen miehen matkaan, eikä Thomas ole löytänyt omaa rooliansa Bill-poikansa elämässä, johon kuuluu nyt myös isäpuoli.

Nämä neljä ystävystyvät paitsi toistensa, myös paikallisten ihmisten kanssa ja sulautuvat nopeasti osaksi pikkukaupungin elämää. Jokaisella heillä on omat murheensa, joita he tuskailevat yhdessä ja myöskin paikkallisten kanssa. Apuna on matkamuistomyymälän irlantilainen omistaja Vonni, jonka omasta elämästäkin löytyy monenlaisia kokemuksia. Tavernan pitäjä Andreas kaipailee omaa poikaansa, mutta samalla on tukena näille neljälle. Pikkuhiljaa heidän elämiensä solmut aukeavat ja jokainen löytää varmuuden siitä, miten elämä jatkuu tästä eteenpäin, missä ja kenen kanssa.

Aivan ihana ja rentouttava lukukokemus. On ihan hyvä lukea välillä jotain muutakin kuin dekkareita!

lauantai 3. marraskuuta 2012

Anna Jansson, Murhan alkemia

Ihan parasta Anna Janssonia!!! Jälleen kerran hän johdattelee meidät todella kiehtovaan murhamysteeriin Gotlannissa. Tuttu poliisiporukka Maria Wernin johdalla selvittelee outoja murhia ja katoamisia. Keskushahmona on lasitaiteilija Justus Hartman, Marian pomon Tomaksen setä, joka katoaa sairaalasta yllättäen. Hän on aikoinaan opettanut oman alansa saloihin pikkuporukkaa, johon Tomaskin kuului ja tässä porukassa oli myös Justuksen nuori vaimo Angelica. Angelica menehtyi syöpään jo nuorena, mutta alkaa nyt mystisesti kummitella uudestaan, kuten muutkin menneisyyden tapahtumat.

Murhat noudattavat tiettyä alkemistista kaavaa. Ihmisiä katoaa, ruumiita löytyy erinäisistä oudoista paikoista  ja poliisiporukka on välillä ihan ymmällään. Tapahtumat etenevät toisaalta vauhdilla, mutta toisaalta niin loogisesti, että lukijan on helppo pysyä perässä ja ymmärtää missä mennään. Kaikesta huolimatta loppu on yllätyksellinen ja hyvä.


torstai 1. marraskuuta 2012

Annika Sjögren, Mereltä käy myrsky

Kolmas Sjögrenin kirja osoittautui melkeinpä parhaimmaksi. Edelleen liikutaan koulumaailmassa. Rehtori Louise törmää työssään 7-vuotiaan Daniel-pojan pahoinpitelyepäilyihin. Vanhempia puhutetaan, mutta puhuttelun jälkeen Louise antaa vanhemmille vielä yhden tilausuuden, ennen kuin lupaa ilmoittaa asiasti sosiaaliviranomaisille. Pojan kreikkalaissyntyinen isä tuntuu Louisesta jotenkin tutulta, mutta mies ei myönnä tavanneensa Louisea aikaisemmin.

Louisen perhe-elämä on myllerryksessä. Teini-ikäinen tytär Isabelle lähtee äidilleen kiukustuneena poikaystävä Nicken kanssa konserttireissulle Tukholmaan, johon he eivät koskaan päätyneet, vaan asiat kääntyivät aivan päälaelleen ja saivat Isabellen ikävöimään aitiäänkin kovasti. Perheen isä Christer on jo useampaan otteeseen jäänyt kiinni uskottomuudesta, mutta Louise on antanut harharetket hänelle anteeksi. Juuri kun Christer on päättänyt olla uskollinen vaimolleen, alkaa Christer saada muistutuksia menneisyydestään ja yhden suhteen päättymisestä kuolemaan. Samaan aikaan Louise alkaa miettiä avioliittoaan ja päätyy hänkin vieraaseen suhteeseen nuoren miehen kanssa.

Nämä kaikki tapahtumat kiertyvät kiehtovasti yhteen. Pala palalta paljastuu kreikkalaisen perheen yhteys Louisen ja Christerin perheeseen. Montakin kertaa tuli suuri houkutus selailla kirjaa eteenpäin, että tietäisi nopeammin, miten kirja päättyy. Ja se on kyllä hyvän kirjan merkki. Suosittelen!!!