torstai 1. marraskuuta 2012

Annika Sjögren, Mereltä käy myrsky

Kolmas Sjögrenin kirja osoittautui melkeinpä parhaimmaksi. Edelleen liikutaan koulumaailmassa. Rehtori Louise törmää työssään 7-vuotiaan Daniel-pojan pahoinpitelyepäilyihin. Vanhempia puhutetaan, mutta puhuttelun jälkeen Louise antaa vanhemmille vielä yhden tilausuuden, ennen kuin lupaa ilmoittaa asiasti sosiaaliviranomaisille. Pojan kreikkalaissyntyinen isä tuntuu Louisesta jotenkin tutulta, mutta mies ei myönnä tavanneensa Louisea aikaisemmin.

Louisen perhe-elämä on myllerryksessä. Teini-ikäinen tytär Isabelle lähtee äidilleen kiukustuneena poikaystävä Nicken kanssa konserttireissulle Tukholmaan, johon he eivät koskaan päätyneet, vaan asiat kääntyivät aivan päälaelleen ja saivat Isabellen ikävöimään aitiäänkin kovasti. Perheen isä Christer on jo useampaan otteeseen jäänyt kiinni uskottomuudesta, mutta Louise on antanut harharetket hänelle anteeksi. Juuri kun Christer on päättänyt olla uskollinen vaimolleen, alkaa Christer saada muistutuksia menneisyydestään ja yhden suhteen päättymisestä kuolemaan. Samaan aikaan Louise alkaa miettiä avioliittoaan ja päätyy hänkin vieraaseen suhteeseen nuoren miehen kanssa.

Nämä kaikki tapahtumat kiertyvät kiehtovasti yhteen. Pala palalta paljastuu kreikkalaisen perheen yhteys Louisen ja Christerin perheeseen. Montakin kertaa tuli suuri houkutus selailla kirjaa eteenpäin, että tietäisi nopeammin, miten kirja päättyy. Ja se on kyllä hyvän kirjan merkki. Suosittelen!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti