Sjögren jatkaa samaa linjaa kuin esikoisteoksensa kanssa. Päähenkilöt liittyvät kouluun tavalla tai toisella ja tunnelma on ahdistavankin tuskainen. Opettaja Sonja on työssään hyvinkin arvostettu, mutta kotirooli on jotain aivan muuta. Kotona Sonja pahoinpitelee miestänsä Staffania, joka ei osaa pysäyttää Sonjan lyöntejä, vaan ottaa ne kärsivänä vastaan, eikä tietenkään kerro asiasta kenellekään. Onhan toki hävettävää ja noloa joutua vaimonsa pahoinpitelemäksi.
Staffan on opiskellut hänkin opettajaksi, historian opettajaksi, mutta vaihtanut työnsä koulun vahtimestarin hommiin todettuaan nuorten kanssa työskentelyn mahdottomaksi. Hän kirjoittaa omaa päiväkirjaansa, johon kokoaa Sonjan tekemät hirveydet ja samalla omat toiveensa siitä, että Sonja kuolisi. Yllättäen Staffanin toive toteutuu ja Sonja puukotetaan kuoliaaksi koulun vanhempainillan jälkeen. Tästä olisi pitänyt alkaa Staffanin uusi ihana elämä ilman Sonja pahoinpitelyjä, mutta asiat kääntyvät aivan päälaelleen ja hän ahdistuu entisestään.
Oma hämmennyksensä tähän sotkuun tuovat Staffanin ja Sonjan tytär Anna 6-vuotiaan poikansa Viktorin kanssa sekä Sonjan koulun miestennielijä kouluavustaja Rosmarie, joka iskee kyntensä Staffaniin isojen perintöjen toivossa. Staffania epäillään Sonjan murhasta, mutta todellisuudessa hänen omatuntoansa painaa aivan toinen kuolema, joka monien käänteiden kautta selviää.
Kirja piti minut tosi tiukassa psykologisessa otteessa loppuun saakka. Oikein hyvä lukukokemus tämäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti